30.11.2017Teksti Sari Tikkanen

Suomen juhlavuoden saldo

Sari_Tikkanen_kolumnikuva2015

Suomi 100-juhlallisuudet huipentuvat itsenäisyyspäivänä. Arvioidaan, että tämän juhlavuoden aikana jopa 800 000 suomalaista on ollut jollain tavalla mukana ohjelmassa. Suomi 100 -tuotteita on tehnyt yli 200 yritystä. Erilaisia juhlavuosihankkeita on ollut viitisen tuhatta. Valtio on rahoittanut touhua parillakymmenellä miljoonalla.

On ollut konsertteja, teatteriesityksiä, puheita ja projekteja. Mutta mikä on vavahduttanut eniten isänmaallisia tunteita? Itselleni on jäänyt erityisesti mieleen elokuvat Ikitie ja Tuntematon sotilas. Molemmat kertovat suomalaisten tarinaa koskettavalla tavalla.

Stalinin vainoista kertova Ikitie tuntui syvällä sisimmässä asti. Naapurimaassa kohtasi loppunsa noin 30 000 suomalaista. Tämä elokuva muistuttaa siitä, mihin totalitarismi ja vääristynyt nationalismi voivat johtaa.  Sananvapaus ja ihmisoikeudet ovat helposti menetettävissä ja sen jälkeen vaikeasti saavutettavissa.

Tuntemattoman sotilaan katsominen veti hiljaiseksi.  Se on hieno elokuva suuresta isänmaallisesta tehtävästä, joka lankesi edellisille sukupolville. He taistelivat, jotta pysyisimme vapaina. Kyllä me muistamme ja arvostamme suuresti heidän uhraustaan.

Meidän tarinamme jatkuu. Muistetaan pitää inhimillisyyden ja ihmisyyden puolia.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä