11.1.2018Teksti Tapani Ruokanen

Toinen 100-vuotisjuhla

k-04-2015-08-Tapani Ruokanen

Juhlavuoden jälkeen edessä on toinen 100-vuotismuisto, se surullisempi. Sisällissotaa (27.1.-15.5. 1918) on nimitetty eri tavoin. Aika on parantanut haavoja, eri nimiä voi jo käyttää. Se sota oli kansakunnan yhteinen epäonnistuminen.

Aluksi Venäjän sortovalta yhdisti: jääkäreitä lähti koulutukseen Saksaan noin 1900, henkensä kaupalla – Venäjähän oli sodassa Saksaa vastaan. Mielessä oli Suomen vapauttaminen, mukana myös työläisnuoria, punajääkäreitä.

”Vapaussota” viittaa siihen, että juuri itsenäistynyt Suomi vapautui noin 40 000 miehen venäläisestä sotaväestä, mikä oli ihme, kun maassa ei ollut omaa armeijaa. Tai oli ikävä kyllä pian kaksi, Saksan tukema senaatin valkokaarti ja Neuvosto-Venäjän tukema kansanvaltuuskunnan punakaarti.

”Vapaussodalla” on toinenkin merkitys: vapautuminen bolshevikkivaarasta ja punakapinasta. Oliko kapina väistämätön? Sisällissota vaati noin 37 000 uhria, kolme neljästä punaisia, vankileireille heistä menehtyi 13 000. Vasemmisto oli menestynyt hyvin tuoreessa demokratiassa, ollut 103 paikallaan enemmistönäkin eduskunnassa (1916) ja sitä ennen koko ajan suurin, kasvava puolue. Suomessa oli maailman ensimmäinen sosialistipääministeri, Oskari Tokoi 1917. Ilman kapinaa vasemmisto olisi menestynyt edelleen? Mutta sota tuli.

Työväestö äänesti sisällissodasta, aluksi aikoen luopua kapina-ajatuksista. Bolshevikit Josif Stalin ja Aleksandra Kollontai uudesta neuvostohallituksesta lietsoivat kapinahenkeä epäröivän Sdp:n kokouksessa marraskuussa 1917. Sen ajan trollaus vaikutti.

Kevään 1918 sodan neutraali nimi on ”kansalaissota”. Se kuvaakin hyvin onnettomuuden ydinolemusta: kansalaiset toisiaan vastaan. Tuskin sen pahempaa voi kansakunnalle tapahtua kuin veljessota.

Sisällissotaa käydään yhä siellä, missä heimot ja klaanit taistelevat vallasta. Rauhan rakentaminen, oikeusvaltion perustaminen ja kansanvalta voivat syntyä vasta aseiden vaiettua. Suomi eheytyi verta vuotaen köyhyydestä ja kurjuudesta kansakunnaksi. Talvisota käytiin yhdessä kaksi vuosikymmentä sisällissodan jälkeen. Se on ihme, joka syntyi siitä, että olimme jääneet yksin.

Tilastokeskuksen nettisivulta näemme tänään pitkän luettelon, missä kaikessa Suomi on joko maailman paras tai parhaiden joukossa. Voimme kiittää menneitä sukupolvia – niin punaisia kuin valkoisia – siitä, että lopulta rauha voitti.

Nyt emme enää ole yksin vaan vaikuttava osa Eurooppaa ja maailmaa.  Suomi luo turvallisuutta, hyvinvointia ja menestystä omille kansalaisilleen ja laajemminkin. Suomi on toivon merkki niille, joilla nyt menee huonosti: myös pieni, köyhä ja riitainen kansa voi nousta kukoistukseen kuorestaan.

Olemme joutuneet nöyrtymään, niin valkoiset kuin punaiset, mutta siitä on seurannut siunaus koko kansallemme.

Kirjoittaja on päätoimittaja emeritus.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä