30.11.2017Teksti Juhani HuttunenKuva Istockphoto

Sydänten Kuningas

saarnakuva

"Kiitämme sinua isänmaasta. Siunaa tasavallan presidenttiä, hallitusta, eduskuntaa ja oikeuslaitosta." Nuorena koin, että esirukous väärällä tavalla pönkitti maallista valtaa. Nykyäänkin oudoksun, että esivalta olisi Jumalan asettama. Jumala ei aseta diktatuureja, ja demokratioissa hallinnot ovat ihmisten kädenjälkeä.

Toisaalta kysyn aina itseltäni, eikö kenelle tahansa saisi rukoilla viisautta – varsinkin, jos maan hallinto kärsii viisauden puutteesta?

Kun Jeesus ratsastaa Jerusalemiin aasilla, hän on seuraajilleen Kuningas. Mutta Jeesus ei heiluttele maallista valtikkaa. Jeesus on Jeesus. Kalashnikovin kanssa hilluva Che Guevara on jotakin muuta.

Kristinusko on tämän vuosisadan vainotuin uskonto. Vainoaja on aivan liian usein laillinen esivalta. Vihollisen puolesta pitäisi jaksaa rukoilla, mutta pahuutta ei saa siunata.

Vaikka meillä olisi asioita pielessä, on meillä silti vapaus. Maailman mittakaavassa esirukous ei voi olla haitallinen. Maallisesta kuninkaasta ei vain saa tehdä sydämen Kuningasta.

Riemuitseva joukko

Kun hän sitten ratsasti, opetuslapset levittivät vaatteitaan tielle. Jeesuksen lähestyessä sitä paikkaa, mistä tie laskeutuu Öljymäen rinnettä alas, koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet.

Luuk. 19: 36-37


Rukoilemme

Sinä iankaikkinen Jumala,

jolla on kaikki valta

ja oikeudet,

siunaa meidän 100-vuotiasta

isänmaatamme.

Katso laupiaasti niiden puoleen,

jotka esimiehinä meitä hallitsevat.

Säilytä isänmaan turvallisuus

kaikkina aikoina.

Herramme nimessä.

Aamen

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä