Erkki Leminen 100 vuotta
-juhlavuosi 2022

Runoilija, julistaja Erkki Lemisen syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta vuonna 2022.

Pyysalo Jussi
Olen muusikko. Vastuualueenani on monipuolisen musiikkityön lisäksi puheen ja musiikin tallenne- ja livetuotanto. Toimin myös tarvittaessa ääniteknikkona.

Tällä sivulle kerromme Erkki Leminen 100 vuotta 2022 -juhlavuoden ohjelman. Ohjelma päivittyy vuoden mittaan. Juhlavuosi järjestetään yhteistyössä usean tahon kanssa.

Laulusävellyskilpailu Erkki Lemisen runoista

Sävellyksiä kilpailuun ilmoitettiin 39 kappaletta. Tuomaristo valitsi näistä jatkoon 13 kappaletta ja päätti lopulta jakaa kaksi kunniamainintaa ja 1. palkinnon. Kilpailun voittaja palkitaan yhdellä täysihoitoviikolla Kairosmajan tunturikeskuksessa, Pyhätunturilla. Kilpailun parhaimmista ja tunnetuimmista vanhoista lauluista on julkaistu myös nuottivihko.

1. Palkinto Anu Neuvonen kappaleella Vihertää vaivaiskoivu
Kunniamaininnat Mikko Pettinen kappaleella Aamu valkenee ja Riikka Elisabet Hertteli kappaleella Linnunpelätin ja saarnamies.

Katso voittajien julistustilaisuus, jossa esitettiin myös voittaneet kappaleet

Lisätietoja Jussi Pyysalo jussi.pyysalo@sana.fi.

 

Teemaohjelma Tuiki Taivaallista -ohjelmassa

Tuiki Taivaallista -ohjelmassa 11.3. teemana Erkki Leminen. Kaisa Tuikkasen haastateltavana evankelista Esko Luukkonen. TV7 arkisto

 

Hiihtoleiri Kairosmajalla

Hiihtoleiri Kairoksella 26.3.-2.4.2022. Mukana Riitta ja Markku Leminen sekä Johanna ja Ari Tähkäpää. Lisätietoja Kairosmajalta

 

Kesäjuhlat

Kansan Raamattuseuran kesäjuhlilla ja Orpokotijuhlilla on Erkki Lemisen juhlavuoteen liittyvää ohjelmaa.

Suvipäivät 17.-19.6.2022 Hollola
Kirkastusjuhlat 29.-31.7.2022 Heinävesi

Orpokotijuhlat 13.-14.8.2022 Parikkala

Erkki Leminen -symposium Radio Dei

19.8.2022 Radio Deissä klo 14-16 pidettävä symposium peilaa Erkki Lemisen teologiaa ja hengellistä perintöä. Teuvo V. Riikosen keskusteluvieraina Tapio Aaltonen, Anna-Mari Kaskinen, Markku Leminen, Sisko Latvus, Juha Valkeapää ja Juha Vähäsarja.

 

Erkki Leminen 100 -juhla Ristiinassa

21.8.2022 Ristiinassa. Klo 10 juhlamessu Ristiinan kirkossa, seppeleen lasku Erkki Lemisen haudalle ja seurat seurakuntatalolla. Mukana Ulla Saunaluoma (messun saarna ja raamattuopetus) ja Kalle Virta (runot ja musiikki) sekä perikunnan edustajia.

 

Eki ja mie -teemapäivä Oronmylly

20.11.2022 Oronmyllyllä vietetään teemapäivää Erkki Lemistä muistellen. Lisätietoa Oronmylly.fi

Tilaa Nuottikirja klikkaamalla kuvaa