Solmu parisuhteessa -materiaali

40,00 

Solmu parisuhteessa -materiaali sisältää Solmu parisuhteessa -kirjan ja osallistujan työkirjan. Kummallekin puolisolle on hyvä olla oma kappale.

Materiaaleja käytetään osana Solmu parisuhteessa -työskentelyä. Työskentely on ohjattu 8 tapaamisen parineuvontaprosessi. Tapaamisissa pari tarkastelee omaa suhdettaan, sen historiaa, omia tarpeitaan ja tulevaisuuttaan ammattilaisen avulla.

Työskentelyyn kuuluu Solmu parisuhteessa -kirjasen lukeminen ja tehtäviä tapaamisten välillä. Näin prosessi käynnistyy etukäteen ja tapaamisessa jää enemmän aikaa keskusteluun. Kotitehtävät muistuttavat siitä, että kumpikin puoliso on vastuussa prosessin etenemisestä. Solmun aukaiseminen ei onnistu, mikäli muutoksia ei tehdä arkielämässä.

Solmuohjaaja auttaa työskentelyä etenemään johdonmukaisesti ja on ulkopuolinen peili pariskunnan tilanteesta. Tarvittaessa hän toimii ”tulkkina” kumppaneiden välillä. Ohjaajana toimii Kansan raamattuseuran parisuhdetyön koordinaattori Tuula Tynjä.

Lisätiedot

Paino 400 kg (kilogramma)
Mitat 31 × 22 × 1 cm (senttimetri)