Pääsiäiskeräys

”Jumalan hyvyys nollautuu yhtenään näissä tilanteissa. Välillä on niin rankkaa, että uhkaan häntä liittymäsopimuksen irtisanomisella, jos hän kasaa tämän surun päälle vielä jotain lisää.”

Näin totesi henkilö, joka oli sairastunut vakavasti ja menettänyt samaan aikaan läheisensä. Luottamus Jumalan rakkauteen oli murtumassa.

Samanlaisia tuntoja jakavat ihmiset työntekijöillemme esirukouspalvelussa, sielunhoitokeskusteluissa ja erilaisissa ryhmissä. Sanan Koronabaariin Facebookissa tulee
päivittäin kymmeniä rukouspyyntöjä elämän ahdistusten keskeltä. Hätäänsä kertovat meille nuoret, opiskelijat, työikäiset ja seniorit.

Pyydän nyt sinua auttamaan.
Tuskan ja pelon keskellä ihminen tarvitsee viestin rakastavasta Jumalasta, joka ei ole unohtanut häntä. Sanassaan hän vakuuttaa: ”Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt” (Jes. 49:16).

Sinun tukesi avulla tästä rakkaudesta kertominen ja kärsivän ihmisen rinnalla kulkeminen on mahdollista.

Jeesuskin koki pelon ja ahdistuksen. Edessä oleva kärsimys tuntui hänestä mahdottomalta kestää. Ihmisen tuska ei ole hänelle vierasta – siitä kertovat arvet hänen käsissään. Jeesuksen ihmeellinen ylösnousemus tuo meille toivon. Kuolema ei saa viimeistä sanaa.

Ihmiset kaipaavat ahdistuksissaan turvaa, läsnäoloa ja toivoa. Kaikki eivät vielä tunne häntä, joka on luja ja muuttumaton turvakallio.

Sinun lahjoituksesi turvin kerromme Jeesuksesta, joka ei jätä ihmistä yksin. Lahjasi on tärkeä. Ilman sitä työmme ei ole mahdollista.

Lämmin kiitos lahjastasi!

Vapahtajan tuomaa turvaa elämääsi.

 

Näin osallistut keräykseen:

NETISSÄ
Lahjoita netissä klikkaamalla alla olevaa Lahjoita tästä -painiketta.


MOBILEPAYLLA

MobilePayn lahjoitusnumero on 83378.

 


TEKSTIVIESTILLÄ

Lahjoita 40 €: lähetä tekstiviesti KRS40 numeroon 16499.
Lahjoita 20 €: lähetä tekstiviesti KRS20 numeroon 16499.

TILISIIRROLLA
Tilinumero: FI65 5236 0420 1235 93
Saaja: Kansan Raamattuseuran Säätiö sr.
Viite: 58515

Keräyslupa