Isomateriaalit

 VINKKEJÄ LEIRILLE

MITEN VEDÄN LEIKIN?

  1. Varmista, että itse muistat ohjeet ja säännöt.
  2. Kerro leikin nimi ja keskeinen idea / tavoite.
  3. Asettautukaa jo valmiiksi leikin aloituspaikoille, mikäli leikki vaatii järjestelyitä.
  4. Kerro miten leikki alkaa, miten se etenee ja miten/milloin se päättyy.
  5. Näytä esimerkki / käykää harjoituskierros.
  6. Anna mahdollisuus kysyä.

Isosporukassa on varmasti erilaisia versioita samasta leikistä. Sopikaa, että muut
eivät keskeytä leikin ohjeistajaa, vaikka olisivatkin eri mieltä annetuista ohjeista.
Tapoja on monia ja ne ovat kaikki yhtä hyviä!

Kisat ja leikit

SANOMALEHTILÄPSY

Leikkijöitä: 6-20, Kesto: 5-10 min

Leikittävissä sisällä ja ulkona

Tarvikkeet: sanomalehtirulla

Leikkijät piirissä, yksi keskellä. Keskellä olija koittaa läpsäistä jotakuta sanomalehtirullalla ennen, kuin tämä ehtii sanoa seuraavan leikkijän nimen. Keskimmäinen koittaa läpsäistä sitä, jonka nimi on viimeksi sanottu. Osuman saanut joutuu keskelle. Ei saa lyödä kovaa!

3 JALKAA, 2 KÄTTÄ

Joukkueen koko: 3-6 jäsentä, Kesto: 15-30 min

Kisailtavissa sisätiloissa ja ulkona.

Ohjeistus

Joukkueet tasoitetaan saman kokoisiksi esimerkiksi käyttämällä oman ryhmän isosta villinä korttina. Skaban vetäjä huutaa ohjeita, kuten ”3 jalkaa, 2 kättä”. Ryhmien tehtävä on luoda itsestään mahdollisimman nopeasti yhtenäinen rykelmä, jossa täsmälleen ohjeen mukainen määrä ruumiinosia koskettaa maahan tai lattiaan. Ryhmän suorituksen voi tarkastaa esimerkiksi oman ryhmän isonen. Nopein ryhmä voittaa kierroksen. Tavallisesti vaikeusaste kasvaa joka kierroksella.

3 JALKAA, 2 KÄTTÄ MUUNNELMAT

Tiputusversio

Kullekin kierrokselle on käytettävissä tietty aika, esim. minuutti. Ryhmä tippuu, jos se ei selviä kierroksesta annetussa ajassa. Viimeinen jäljellä oleva ryhmä on voittaja.

Lisäsääntöjä

  • Tasatilanteessa voidaan katsoa, minkä ryhmän rykelmä pysyy pisimpään pystyssä.
  • Rykelmiltä vaaditaan yhtenäisyyttä, eli ryhmässä ei saa olla irrallisia jäseniä, vaan sen jäsenten pitää olla kosketuksissa keskenään.
  • Kekseliäisyydestä ja taiteellisuudesta voi jakaa tyylipisteitä.
  • Lopuksi voittajajoukkue haastaa isoset.

JONOON JÄRJESTY!

Joukkueen koko: 5-30, Kesto: 5-20 min

Kisailtavissa ulkona ja sisätiloissa

Ohje

Hyvä tapa ratkaista tasapelitilanteita, tai saada ryhmät jonoihin. Ryhmiä käsketään muodostamaan mahdollisimman nopeasti jonoja, jossa ihmiset ovat tietyssä järjestyksessä:

  • pituus
  • pikkusormen pituus
  • ikä
  • kengän koko

TUNNELIPALLO

Joukkueen koko: 5-20, Kesto: 2-20 min

Kisailtavissa ulkona

Tarvikkeet: palloja

Leikkijät jaetaan kahteen (tai useampaan) joukkueeseen, jotka muodostavat jonot siten, että kaikki seisovat jalat harallaan peräkkäin. Jonojen ensimmäiset laittavat merkistä pallon kulkemaan haarojensa välistä tunnelia pitkin viimeiselle. Kun viimeinen saa pallon, juoksee hän jonon eteen ja laittaa pallon taas liikenteeseen. Voittajajoukkue on se, joka on ensiksi taas alkuperäisessä järjestyksessään.

PONILEIKKI

Leikkijöitä: 8-40, Kesto: 3-10 min

Leikittävissä sisällä ja ulkona

Aloittaja kiertää sisäpiirissä neljän ensimmäisen säkeen ajan ja pysähtyy jonkun pariksi tanssimaan laulun mukaisesti. Seuraavalla kierroksella pari lähtee mukaan ja leikki jatkuu kuten edellä, kunnes kaikki ovat ratsastajia.

Sanat

Tuolta ne tulevat poneillansa
pienillä pulleilla poneillansa
Tuolta ne tulevat poneillansa
ja näin ne mulle kertoo:
Vatsa vatsaa vatsaa vasten
kylki kylkeä kylkeä vasten
peppu peppua peppua vasten
näin ne mulle kertoi

LÄNNEN NOPEIN

Leikkijöitä: 6-30, Kesto: 10-25 min

Leikittävissä sisällä ja ulkona

Seistään piirissä, keskelläolija osoittaa yhtä leikkijöistä huutaen ”PAM!”. Ammuttu menee kyykkyyn, ja hänen vierustoverinsa yrittävät ampua toisensa mahdollisimman nopeasti: ”PAM!”. Hitain tai se, joka mokaa, tippuu pelistä.

Kun jäljellä on enää kaksi pelaajaa, otetaan kaksintaisto: Selät vastakkain ja leikinjohtajan lausuessa jonkin sanan, otetaan askel eteenpäin, kunnes sanottava sana on esim. jokin tietty luku. Tällöin kaksintaistelijat kääntyvät ja ”ampuvat” toisiaan. Nopein voittaa.

PALJONKO KELLO ON?

Interreilaaja ei saa yösijaa ja asettuu puistonpenkille nukkumaan. Vähän

väliä eri henkilöt herättävät hänet ja kysyvät, paljonko kello on. Lopulta interreilaaja hermostuu ja kirjoittaa

lapun: En tiedä paljonko kello on. Joku herättää hänet ja sanoo: ”Kello on puoli kuusi.”

 

ASIAN ESITTÄMINEN PAPERILLA

Kaksi esiintyjää, joista toinen kysyy selvitystä mutkikkaaseen kysymykseen.

Selvityksen antaja käyttää vieraita sanoja ja lopulta sekaantuu puheissaan.

Toinen sanoo: ”Voisitteko esittää saman paperilla?” Selvityksen antaja ottaa paperinsa, laittaa sen

maahan, seisoo sen päällä ja alkaa taas puhua.

Sketsejä

ELEFANTINPELÄTIN

Kehitellään iltaohjelmaan mitä mielikuvituksellisin häkkyrä, jota joku raahaa estradilla perässään. Ohikulkijaa kiinnostaa suuresti tuo häkkyrä ja hän tutkailee sitä ja kysyy lopulta, että mitä ohikulkija oikein tekee, johon vastaus:

”Minä kävelen, ettekö te näe?!”

”Mutta mikä tuo sitten on?”

”Elefantinpelätin.”

”Elefantinpelätin?!” ohikulkija nauraa. ”Et ole tosissas… Eihän täällä edes ole elefantteja!”

”Niinpä… Se toimii!”

HALLELUJA!

Mummo istuu puistonpekillä Raamattua lukien. Välillä hän huudahtaa:

– Halleluja! Kyllä Jumala on ihmeellinen!

Sama toistuu ja lopulta vieressä istuva lehteälukeva bisnesmies tuskastuu ja kysyy, mitä mummo iloitsee.

– Jumala on ihmeellinen. Hän johdatti Israelin kansan Punaisenmeren poikki.

– Eikö mummo ole kuullut, että on tieteellisesti todistettu, että siinä oli vain 5 senttiä vettä, tokaisee mies ivallisesti.

Mummo jatkaa kuitenkin lukemista ja hetken kuluttua huutaa jälleen hallelujaa.

– Mitä nyt tällä kertaa, mies kysyy vihaisena.

– Halleluja! Kyllä Jumala on ihmeellinen. Hän hukutti Egyptin sotajoukot vain viiteen senttiin vettä, vastaa mummo.

LOMA-ANOMUS

Alokas tulee anomaan lomaa, ensin on jalka kipeä, sitten käsi.. jne. Kun hän esittää pyyntönsä,

vääpeli vastaa aina samalla tavoin: ”minulla on ollut tuo paikka (jalka/käsi jne) kipeänä jo kaksikymmentä

vuotta enkä silti ole saanut lomaa. Vihdoin alokas valittaa, että hän on hullu. Vääpeli

aloittaa vastauksensa, kuten ennenkin, mutta keskeyttää lauseensa ja myöntää loman.