
Messy Church toivottaa kaikki tervetulleiksi elämän sotkuineen. Tässä kirkkohetkessä kohdataan Jumala ja toiset ihmiset luovalla tavalla.
Messy Churchissa keskeistä on yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen. Se sisältää toimintapisteitä, kertomushetken ja ruokailun.
Messy Church sai alkunsa Englannin anglikaanikirkosta vuonna 2004. Sieltä se on levinnyt kaikille mantereille ja eri kirkkokuntiin. Messy on matalan kynnyksen ”jumalanpalvelus”, jolla on helppo tavoittaa etenkin uusia lapsiperheitä mukaan seurakunnan toimintaan.
Messy Church on enemmän kuin perhekerho tai toimintapäivä. Se on hauska ja luova kirkkohetki, jonka auttaa kaikenikäisiä ihmisiä kohtaamaan Jeesuksen.
Jokainen Messy on uniikki ja sen voi toteuttaa oman yhteisön tarpeiden mukaan. Messy Churchin tunnistaa kuitenkin näistä viidestä arvosta.
Kaikki Messy Churchissä korottaa Kristusta. Se on kirkkohetki, jonka ympärille voi muodostua oma yhteisönsä.
Seurakunnassa eri-ikäiset ja erilaiset ihmiset tarvitsevat toisiaan. Kirkkohetki on tarkoitettu kaikille.
Jumala on luova Jumala, ja tehnyt ihmisistä luovia.
Luovuus ja leikki ovat mahdollisuuksia Jumalan kohtaamiseen.
Jokainen on tervetullut mukaan yhteisöön omana itsenään. Ihmisten ilo ja vieraanvaraisuus kutsuu uusia ihmisiä sisään seurakuntaan.
Jumalanpalvelus on Jumalan kansan yhteinen juhla, jossa saa olla hauskaa!
Koulutuksia omaan seurakuntaasi, Suomessa ja kansainvälisesti
* * *
Valtakunnallinen MESSY CHURCH – tapaaminen
SAVE THE DATE!
Seuraava Messy -tapaaminen järjestetään
tiistaina 17.3.2026 klo 13-15 etänä
Tallenna siis päivämäärä kalenteriisi niin pääset mukaan inspiroivaan porukkaan. Parin tunnin aikana ehdimme jakamaan ideoita ja kuulumisia eri puolilta Suomea. Paneudumme myös yhteen ajankohtaiseen aiheeseen ja rukoilemme yhdessä.
Tapaamiseen ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat oppia Messystä lisää. Voit osallistua tiiminä tai yksin. Tapaamisen ohjelma on maksuton.
Ilmoittautuminen alkaa syyskuussa.
Tiedustelut ja kysymykset saa lähettää Säteelle – sade.suutari@sana.fi.
Messy Church 2.0 – yhdessä eteenpäin – koulutus
järjestetään 11.-12.2.2027 Kalajoen kristillisellä opistolla. Koulutus sisältää mm. uusia ideoita, oman Messyn kehittämistä ja osallistumisen illalla pidettävään Messy Churchiin. Tämä on mahdollisuus tavata muita Messy Churchia tekeviä ja innostua yhdessä.
Lisätietoa täältä: Messy Church 2.0 – yhdessä eteenpäin – Kalajoen Kristillinen Opisto
Ilmoittaudu mukaan syksyn aikana!
Tervetuloa yhteisiin hetkiin ja tapaamisiin! Olisi kiva nähdä sinut mukana.
* * *
KOULUTUSTA SEURAKUNTAASI
Mikä on Messy Church ja miten sen voi aloittaa?
Messy-tapaamisten esittelyosuuksia on tallennettu ja niihin on mahdollisuus saada linkki. Eri puolilla Suomea toimivien Messy Churchien edustajat kertovat kokemuksiaan. He jakavat kokemuksiaan aidolla ja konkreetisella tavalla. Koulutustallenne on mahdollista saada sinun ja seurakuntasi käyttöön.
Laita viestiä.
Mikä tukee sinua ja seurakuntaasi Messy Churchin parissa?
Espoonlahden seurakunta ja Verkosto
Harjun seurakunta (Tampere)
Joensuun seurakunta
Kalajoen ev.lut. seurakunta ja Kalajoen kristillinen opisto
Kauhajoen seurakunta
Kiteen seurakunta ja Kiteen vapaaseurakunta
Laihian seurakunta
Malmin seurakunta ja Verkosto
Nurmijärven helluntaiseurakunta
Raahen seurakunta
Rovaniemen seurakunta
Tornion seurakunta
Turun Martin seurakunta
Ylöjärven seurakunta
MobilePay nro 51268
Liity Säteen lähetäjäksi ja olet mahdollistamassa Messy Churchin työtä Suomessa. Rukoukset ja taloudellinen tuki ovat äärettömän tärkeitä. Niiden kautta olet mukana tuomassa iloa ja toivoa lapsille, nuorille sekä heidän perheilleen.
Voit ladata ja käyttää näitä valmiita materiaaleja oman Messy Churhisi suunnitteluun.
MESSY CHURCH – HENGEN HEDELMÄT