UKK Riparit

ukk- Kysymyksiä ja vastauksia

Tältä sivulta löydät vastauksia yleisimpiin kysymyksiin liittyen rippikouluihin. 

Järjestörippikoulu?
Kansan Raamattuseuran riparit kuuluvat kirkon ns. järjestörippikouluihin. Järjestörippikoulu tarkoittaa kristillisen järjestön toteuttamaa rippikoulua, jonka järjestämiseen on paikallisen hiippakunnan lupa. Noudatamme rippikouluissamme ajantasaista rippikoulusuunnitelmaa. Rippikouluissamme nuori voidaan kastaa ja hän voi liittyä Suomen ev.-lut. kirkon jäseneksi. Konfirmaatiossa nuori saa kaikki samat kirkolliset oikeudet kuin seurakunnankin järjestämässä konfirmaatiossa.

Miten Flow-ripari eroaa tavallisesta riparista?

Flow-ripari on luova ripari, jossa rippikouluopetus toteutetaan pitkälti luovia menetelmiä hyödyntäen. Käytännössä se voi tarkoittaa draamaa, musiikkia, kuvataidetta, mediaa tai liikettä. Kaikki tehdään matalalla kynnyksellä eikä minkäänlaista etukäteisosaamista tarvitse leirille tullessa olla. Tärkeintä on halu heittäytyä ja kokeilla erilaisia juttuja.

Onko Lohjalla tapaamisia ennen rippileiriä vai tapahtuuko kaikki rippikouluun liittyvä opetus rippileirin aikana?
Ainoastaan rippikoulun leirijakso tapahtuu Lohjalla. Kunkin nuoren oma seurakunta vastaa nk. seurakuntayhteysjaksosta, johon kuuluvat teemapäivät, jumalanpalvelukset ja nuorisotoiminta. Ne ovat myös osa rippikoulun kokonaisuutta. Rippikoulun vanhempien tutustumispäivä järjestetään toukokuussa Vivamossa. Siinä kerromme lisää rippileiristä ja tutustumme tiloihin. Se ei ole pakollinen osa ripariprosessia vaan mahdollisuus tutustua paikkoihin ja rippileiriin sekä vetäjiin.

Tapahtuuko konfirmaatio joka leirillä leirin päätteeksi?
Konfirmaatio on aina leirin päätteeksi, pääsääntöisesti lauantaina.

Miksi leirimaksunne on niin korkea?
Kansan Raamattuseuran rippikouluista peritään leirimaksu. 
Leirimaksu sisältää täysihoidon koko leirin ajaksi (10 päivää). 
Leirimaksu on korkeampi kuin seurakuntien leireillä, koska Kansan Raamattuseura ei saa verotuloja, kuten seurakunta, joilla se voisi subventoida leireistä tulevia kustannuksia. 
Järjestöjen pitämien leirien leirijaksot ovat pitkiä, sillä emme voi siirtää osaa opetuksesta talvella tehtävän seurakuntayhteysjakson ajalle, kuten useat seurakunnat tekevät. 
Rippikoululeirien henkilökunta ja isoset asuvat ympäri Suomen. Siksi leirien kulut ovat myös korkeammat kuin paikallisseurakuntien leireillä.
Leirimaksuun voi hakea tukea kotiseurakunnasta ja/tai Kansan Raamattuseuran nuorisotyön avustusrahastosta.

Leiri ja some
Leireillämme on käytössä oma, suljettu tilinsä instagramissa. Tämä tili perustetaan rippikoulukeväänä. Tälle tilille pääsee vain vastuuhenkilön hyväksymänä. Tili on aktiivisimmillaan keväällä ennen leiriä ja tietenkin kesän aikana. 

Instagramissa on lähinnä isosten ja vetäjien esittäytymistä ennen leiriä ja yhteydenpitoa leirin jälkeen.

Oman leirinsä IG-tilin seuraaminen ei kuitenkaan ole pakollista. Kaikki tarvittava informaatio kulkee myös ryhmän ulkopuolella.

Vanhemmille on Facebookissa oma ryhmänsä.

Vierailupäivä
Leirin vierailupäivä on ensimmäisen viikon sunnuntaina.
Aikataulu menee suunnilleen näin:

10 Vierailupäivä alkaa
11 Jumalanpalvelus
12.30 Lounas
13.30 Leirin esittelyä
14.30 Kahvi
15 Leiri vs. vieraat -ottelu
16 Vierailupäivä päättyy

Ohjelmaan ja aikatauluun voi aina tulla leirikohtaisia muutoksia. Tarkka ohjelma kannattaa tarkistaa oman leirin vetäjiltä. 

Internet ja tietokoneet
Oman tietokoneen tai tabletin tuominen leirille ei ole sallittua. Puhelinta ja omaan puhelinliittymään kuuluvaa nettiä saa käyttää leirin vapaa-ajalla. Internetiä ja sosiaalista mediaa hyödynnetään myös leirin opetuksessa, mutta älypuhelin tai nettiliittymä puhelimessa eivät ole millään tavalla välttämättömiä.  

Leirin koko ja ryhmäjako
Leireillämme on maksimissaan 50 leiriläistä.

Ryhmät jaetaan niin, että ryhmässä on isosen lisäksi 5-7 leiriläistä. Ryhmän koko riippuu leirin isosten määrästä. Leirin vetäjät ja isoset jakavat ryhmät ennen leiriä yhtä suuriksi ryhmiksi niin, että kuhunkin ryhmään saadaan sopivasti tyttöjä ja poikia.

Vetäjät jakavat ryhmät etukäteen. Leiriläisten toivomuksia ryhmäkavereista emme suuren leiriläismäärän takia huomioi. Leirillä on runsaasti vapaa-aikaa ja hengähdystaukoja, joiden aikana tapaat kyllä leirille tullutta kaveriasi, vaikka hän ei olisi sinun kanssasi samassa ryhmässä tai huoneessa. 

Miten tutustua uusiin kavereihin leirin aikana?
Leireillemme tulee paljon nuoria, joilla on ehkä yksi tuttu tulossa leirille tai ei ketään. Siksi panostamme ryhmäyttämiseen niin ohjelmissa kuin isosen johdolla. Leiri on jaettu pienenpiin, isosen johtamiin ryhmiin, joissa varmasti tutustuu ainakin muutamaan uuteen ihmiseen. Toki myös vapaa-aikana on paljon pelejä, joihin mennä mukaan. Yleensä leirin ilmapiiri on avointa ja monet eri puolilta Suomea tulevat nuoret ovat kiinnostuneita tutustumaan ihmisiin. Rohkeasti siis tutustumaan!

Opettajat
Leirien opettajien kalentereiden yhteensovittaminen on iso projekti, jonka aloitamme heti syksyn alussa. Leirille tulee opettajia nuorisotyön lisäksi KRS:n muista työaloista ja tämän takia joudumme huomioimaan kalentereita. Muutoksia tulee pitkin syksyä, kun työntekijät vaihtuvat tai kalenterit muuttuvat. Leirisi opettajat selviävät viimeistään keväällä lähetettävästä leirikirjeestä, jossa on kaikki olennainen tieto rippikoulusta. Leirimme ovat aina laadukkaita ja hyviä, oli opettajasi minkä niminen tahansa. Siitä voit olla varma! 

Voiko leiriltä olla poissa osan aikaa?
Rippikoulua varten on olemassa määräys tietystä määrästä opetusta. Tuo opetuksen määrä määrittää rippikoulujemme pituutta. Siksi pitkät poissaolot (enemmän kuin yksi päivä) ovat usein mahdottomia, mikäli rippikoulusta halutaan todistus. Poissaolot vaikuttavat myös leirin kokonaisuuteen. Siksi leirin pastori on viime kädessä se, joka antaa luvan tai evää poissaolon mahdollisuuden. Kaikista poissaoloista on syytä ottaa ajoissa leirin pastoriin yhteyttä, jotta voidaan varmistaa, ettei leiristä jää mitään olennaista kokematta. 

Miten leirien aikana voi pitää yhteyttä nuoreen/vanhempiin?
Leirin aikana kannattaa sopia nuoren kanssa puhelinajat leirin tiukan päiväohjelman takia. Usein parhaita soittoaikoja ovat päiväruoan yhteydessä puolen päivän tietämillä sekä iltapäivään (n.klo 15-17) sijoittuvan päivävapaan aikana. Tarkat ajat leiriläinen voi ilmoittaa kotiin leirin alussa. Ne vaihtelevat hieman leirikohtaisesti. Leiriläisille voi myös lähettää postia (kortteja ja kirjeitä) osoitteeseen Vivamontie 2, Lohja.

Etkö löytänyt vastausta?

 JOS JOKIN JÄI ASKARRUTTAMAAN? … OTA YHTEYTTÄ joko nuorisotyo (a) sana.fi tai suoraan työntekijöihimme.