
Se syntyi, sitä ei tehty
Heinäkuun 20. päivä vuonna 1945 oli melkoisen lämmin Helsingissä. Elohopea kipusi parhaimmillaan yli 26 asteen. Snellmaninkatu 13 sijaistevassa kristillisen kustannusliike Kuva ja Sana Oy:n tiloissa kokoontui kuusi miestä saattamaan päätökseen prosessia, joka oli alkanut vajaat kaksi vuotta aikaisemmin Helsingin Messuhallissa ja Johanneksen kirkossa. Toimitusjohtaja Ensio Lehtonen, maisteri Yrjö Karilas, pastorit Paavo Kiuru, Jaakko Railonkoski ja Erkki Airas sekä lakimies Pentti Kuoppamäki allekirjoittivat perustamisasiakirjan yhdistykselle, joka sai nimekseen Kansan Raamattuseura.
Alkutahdit tälle prosessille lyötiin lokakuussa 1943. Kesällä 1941 alkanut jatkosota sai ensi alkuun monilla tahoilla innostuneenkin vastaanoton. Talvisodan tappioita lähdettiin korvaamaan. Mutta pari vuotta myöhemmin tunnelmat eivät olleet enää yhtä innostuneita. Sotaväsymystä oli ilmassa. Sodan tuomia lieveilmiöitä oli yhä enemmän nähtävillä.
Näihin tunnelmiin joukko helsinkiläisiä pappeja ja maallikoita halusi järjestää hengellisen kokoussarjan pääkaupunkiin. Johanneksen kirkon kirkkoherra Paavo Virkkunen avasi kirkkonsa ovet, ja puhujaksi kutsuttiin suomalaissyntyinen evankelista Frank Mangs, joka oli tuolloin pitänyt herätyskokouksia ympäri Pohjoismaita. Viikon, parin mittaiseksi suunniteltu kokoussarja venyi kuitenkin koko syksyn pituiseksi. Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin pidetyt kokoukset täyttivät kirkon aina ääriään myöten. Väliin mahtui muutama Messuhallin kokous, joista jokunen jopa radioitiin kaikkialle Suomeen.
Koko syksyn 1943 ja sittemmin erittäin tiiviin kevään 1944 aikana pidettyjen, erilaisten Frank Mangsin ympärille rakentuneiden evankelioimiskokousten synnyttämä tarve nostatti esille kysymyksen, pitäisikö tämän toiminnan hoitamiseksi ja laajemmin organisoimiseksi perustaa yhdistys. Asiaa pohdittiin erikokoisissa pienemmissä ryhmissä useaankin otteeseen. Tarve oli todellinen, mutta oikeaa mallia ei heti löytynyt. Vasta kesällä 1945, myös silloisen arkkipiispa Aleksi Lehtosen rohkaisemana, edellä mainitut kuusi miestä päättivät uuden yhdistyksen perustamisesta. Myöhemmin Kansan Raamattuseura laajeni koko valtakunnan kattavaksi evankelioimisjärjestöksi.
Järjestön ensimmäisenä toiminnanjohtajana toiminut rovasti Mauri Tiilikainen tiivisti järjestön syntymisen lyhyesti:
– Se syntyi, sitä ei tehty.
Hannu Nyman

Joukko uskovia järjesti sodan jälkeen Johanneksen kirkossa hengellisen kokoussarjan, jossa puhui evankelista Frank Mangs. Näiden suosittujen kokoontumisten synnyttämän kiinnostuksen pohjalta virisi Kansan Raamattuseuran toiminta.
Kuuntele säätiön tarina aiheeseen liittyvältä videosarjalta Kansan Raamattuseura 80-sivulta.