Kaisa Mattila
Olen Kairosmajan tunturikeskuksen johtaja. Vastaan Kairosmajan ja Revontulikappelin toiminnasta sekä niiden ohjelmien suunnittelusta ja toteutuksesta.

Kokonaisvaltaista rauhaa ja lepoa tunturimaisemissa

Lapin luonto huokuu rauhaa ja avaruutta, joka saa mielen virkistymään. Luonnossa liikkuminen patikoiden, hiihtäen, lasketellen, lumikengillä kävellen tai vaikka avannossa uiden saa myös kehon pysymään kunnossa.

 

Pyhätunturin kupeessa Kairosmajalla välitetään evankeliumin sanomaa niin, että samalla saa kokea kokonaisvaltaista ruumiin, sielun ja mielen rauhaa ja lepoa. Osallistuakseen ei tarvitse olla himourheilija, kuntoilija tai erityinen seurakunta-aktiivi, ohjelmaan voi osallistua siten, kun itselle sopii.
– Käydessäni täällä ensimmäisen kerran ihastuin nimenomaan siihen, että tänne voi tulla sellaisena kuin on, eikä ole pakkoa mihinkään. Se on jotenkin Kairoksen ydintä, tunturikeskuksen johtaja Kaisa Mattila kertoo. Hän jatkaa, että lomakeskuksessa vierailee hyvin erilaisia ihmisiä, ja kaikki ovat tervetulleita.

Hengen ravintoa monella tavalla
Hengellistä ravintoa Kairosmajalla tarjotaan muun muassa Revontulikappelin aamun ja illan sanat-hetkissä, joissa päärooli on raamatunopetuksella ja musiikilla. Lokakuussa Kairosmajalla järjestetään Naistenpäivät ja kevättalvella maaliskuun lopussa Miestenpäivät. Miestenpäivien aikana on rinnakkaisohjelmaa myös naisille, niin että molemmat puolisot voivat osallistua viikonloppuun. Syksyn ohjelmassa on myös monia hyviä konsertteja.

Jouluna Vapahtajamme syntymäjuhlaa vietetään vaalimalla joulun perinteitä joulurauhanjulistuksen, hartauksien ja joulukirkon muodossa sekä laulamalla Kauneimpia joululauluja. Ohjelmassa on myös seurat sekä herkullinen ja juhlava joulupöytä. Retkiä lumen kuorruttamaan luontoon tehdään lähes joka päivä ja rantasaunaan pääsee joululöylyihin ja myös avantoon voi pulahtaa.

Vuoden vaihteessa järjestetään opiskelijaleiri, johon voi osallistua, vaikka ei olisikaan opiskelija.

Kiireetöntä luonnosta nauttimista
Yleensä viikon mittaan järjestetään neljä opastettua retkeä, jotka tehdään vuoden ajan mukaan joko kävellen tai lumikengillä. Retket suunnitellaan osallistujien ehdoilla ja toiveitakin huomioidaan. Ajatuksena on kiireetön luonnossa kulkeminen ja nauttiminen.

Hiihtolatuverkosto, joka lähtee aivan Kairosmajan pihasta, on hyvin opastettu ja siellä pääsee suksimaan myös omaan tahtiinsa.

Teksti: Tarja Saarinen

Teksti on julkaistu alun perin Armoa elämään lehdessä 2/2024