Raamattu on aarreaitta niin lukijoille kuin raamatunopettajille
Tällaisena aikana, jolloin moni asia on liikkeessä ja muuttuu, on hyvä muistaa, että on yksi asia, joka pysyy – Jumala ja hänen armonsa.
Raamattua tutkiessa usko vahvistuu, toivo lujittuu ja Jumalan armo piirtyy toistuvasti esiin, vakuuttaa raamatunopettaja, pastori Virpi Nyman. Hän jatkaa, että emme kuitenkaan voi pitää itsestään selvänä, että Raamattu olisi kaikille tuttu kirja. Tätä aarretta pitää opettaa, että saamme kestäviä eväitä uskoon ja elämään.
Rohkaisua, vapautta ja rauhaa
Raamatunopetuksen tarkoitus on innostaa tutustumaan Jumalan sanaan ja kasvattaa uskon juuria.
-Toivon, etteivät opetukseni ruokkisi vain hyvinä aikoina vaan silloinkin, kun elämässä tai yhteiskunnassa laajemmin tulee vaikeaa. Raamatunopetus parhaimmillaan rohkaisee, vapauttaa ja tuo rauhan, Virpi sanoo.
Raamatusta löytyy vastauksia moniin elämän kysymyksiin, ja Raamatun lehdillä elävä Jumala itse puhuu meille.
-Jumalan sana on pohjaton aarreaitta, josta on innostavaa tehdä löytöjä sekä itselle että koulutettaville. On antoisaa kertoa muillekin, mitä olen löytänyt, raamatunopettaja Päivi Peittola sanoo.
Kultakaivos, joka ei ehdy
Sekä Päivi että Virpi ovat molemmat todenneet, että tututkin Raamatun kohdat avautuvat ihmeellisesti aina vain uudella tavalla. He kuvaavat, että Raamattu on kuin kultakaivos, joka ei koskaan ehdy.
Opetuksessaan Virpi huomaa palaavansa toistuvasti teemaan Jumalan ehdottomasta rakkaudesta, joka tulee näkyviin Jeesuksessa.
-Koen joka kerta opettaessani tärkeäksi kertoa, että Jumalan armo on täyttä totta, ja että sen saa täysillä omistaa itselleen. Opetuksen ydin on aina armo, Kristuskallio. Armo ei koskaan lakkaa.
Luovuus mukaan tekstien äärellä
Päivi opettaa suunnittelemillaan Hiljaisuuden ja luovan rukouksen tunneilla löytämään yhteyden omaan sisimpään ja hengellisyyteen. Opetus avaa myös uusia näkökulmia ja oivalluksia elämästä ja sopii kaikille.
Koulutuksissa Päivi johdattelee osallistujat hyvin valituilla kuvilla tietyn Raamatun kohdan ääreen.
-Annan kuvien ja Raamatun tekstin ohjata osallistujien ajatuksia. Hiljaisina hetkinä he voivat pohtia tai kirjoittaa oman rukouksensa esillä olevasta teemasta.
Opettamisen lahja ja kutsumus
Virpi kokee, että Jumala on kutsunut hänet raamatunopettajaksi.
-Kun näen, miten opetus uppoaa kuulijoihini, vakuutun yhä syvemmin siitä, että opettaessani teen sitä, mitä Jumala tahtoo minun tekevän.
Myös Päivi sanoo, että opettaminen on yksi hänen armolahjoistaan.
-Yhdistän raamatunopetukseen luovuuden lahjani ja käytän kuvia sekä kertomuksia elävöittämään opetusta.
Teksti: Raija Rustari