17. KESÄKUUTA

Käänny puoleeni ja ole minulle armollinen, sillä minä olen yksin ja avuton. Ps. 25:16

Moni nauttii yksinolosta. Itse valittuna se on arvokasta ajan-käyttöä. Mutta yksinäisyyteen ajautunut tai olosuhteiden pakottama voi kärsiä sellaisesta paljon. Yksinäisyyttä voi kokea silloinkin, kun on ihmisiä ympärillä.

Psalminkirjoittaja kokee yksinäisyytensä myös avuttomuutena. Hän ei löydä tietä ulos. Ihmisten apu on riittämätön, tai sitä ei ole lainkaan. Yksinäisyys voi olla tukahduttavan ahdistavaa, jos ei löydä mitään reittiä ulos. Teksti jatkuukin näin: ”Lievitä sydämeni tuska, ota pois minun ahdistukseni.”

Jos olet yksinäisyyden ympäröimä, saat tästä vertaistukea. Rukoilija on rehellinen Jumalan edessä. Hänen ei tarvitse esittää hurskaampaa kuin hän on. Jumalalle saa ilmaista oman sydämensä tuntemukset juuri niin rehellisesti ja raadollisesti kuin pystyy. Hän tuntee sydämeni paremmin kuin minä itse.

Tässä olevan yksin-sanan hepreankielinen vastine esiintyy Vanhassa testamentissa kaksitoista kertaa. Puolet niistä sisältää hämmentävästi ajatuksen ’ainoa’, ja silloin ne esiintyvät joka kerta sanaparissa ’ainoa poika’. Ainakin jakeessa Sak. 12:10 se viittaa selvästi tulevaan Messiaaseen, Jeesukseen. Myös Abrahamin mennessä uhraamaan ainoaa poikaansa käytetään tätä sanaa. Tuo kertomus viittaa siihen, että Abrahamin ei tarvinnut uhrata ainoaa poikaansa, mutta Jumalan tarvitsi.

Psalmin rukoilijan lisäksi saamme vierellemme Jeesuksen, joka Getsemanen yössä rukoili yksin Jumalaa. Olemme siis hyvässä seurassa. Emme ole kuitenkaan ihan yksin. Jeesus on kanssamme.

Eero Junkkaala
Mukana matkallasi
Karas-Sana, 2024

16. KESÄKUUTA

Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen. 1. Piet 5:7

Tuntuu yksinkertaiselta: heitämme vain mieltä painavat asiat Jumalalle, eikä tarvitse murehtia. Mutta entä käytännön toteutus arjessa?

Nuorena kilpailin yleisurheilussa, lajina moukarinheitto. Siinä on tärkeää vauhdinoton jälkeen oikea-aikainen ja täydellinen käsien irrottaminen urheiluvälineestä. Jos irrottaminen viivästyy eikä ote irtoa, heitto epäonnistuu ja väline lentää yli hyväksyttävän, rajoiltaan määritellyn sektorin, tai heittäjä voi kaatua tarrautuessaan välineeseen. Onnistunut suoritus edellyttää täydellistä irrotusta.

Murheiden heittämiseen soveltuu sama ohje: kannattaa irrottautua huolista kokonaan eikä tarrautua niihin osittain. Kun näin irrottaudumme murheistamme, ne putoavat Jee-suksen kannettavaksi. Helppoa — tai sitten ei.

Mikä auttaa murheiden heittämisessä pois? Siitä on Raamatussa ohje: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon.” Rukous antaa meille tämän mahdollisuuden. Siihen liittyy lupaus Jumalan rauhasta. (Fil 4:6–7.)

Rukous on keino luovuttaa murheet Jumalalle. Rukoileminen ja murehtiminen ovat toistensa vastakohtia. Tämän vastakohta-asettelun on rukouksesta opettava Jukka Jämsén tiivistänyt osuvasti kysymyksellä: ”Miksi rukoilla, kun voi murehtia?” Joudun esittämään itselleni jatkokysymyksen: ”Kumman valitsen?” Ajankohtainen kysymys tänäänkin.

Martti Jantunen
Mukana matkallasi
Karas-Sana, 2024

15. KESÄKUUTA

Tehkää kaikki nurisematta ja empimättä, jotta olisitte moitteettomia ja puhtaita, nuhteettomia Jumalan lapsia tämän kieroutuneen ja turmeltuneen sukukunnan keskellä. Te loistatte siinä kuin tähdet taivaalla. Fil. 2:14–15

Maailma on usein täynnä epäoikeudenmukaisuutta ja eripuraa. Se kutsuu mukaansa riitoihin, valitukseen ja negatiivisuuteen. Paavali haastaa meitä elämään, joka heijastaa Kristuksen valoa, toivoa ja rakkautta.

On helppoa antaa periksi kiusaukselle valittaa. Epävarmuus ja epäoikeudenmukaisuus herättävät helposti meissä levottomuutta ja halua kyseenalaistaa Jumalan johdatuksen. Kuitenkin Paavali kehottaa meitä juuri näissä hetkissä pysymään luottavaisina ja keskittymään Jumalan hyvyyteen. Kun teemme kaiken ilman nurinaa, todistamme maailmalle, että uskomme ei ole riippuvaista olosuhteista, vaan luottamuksesta siihen, että Jumala on aina kanssamme.

Elämämme on kuin kirje, jota ympärillämme olevat ihmiset lukevat. Mitä he näkevät, kun katsovat meitä? Näkevätkö he meissä valoa, iloa ja rauhaa, vai valitusta ja epäilystä? Meidän tehtävämme on loistaa kuin tähdet maailmassa, johon usein liittyy synkkyyttä ja epätoivoa.

Jumalan lapset kutsutaan olemaan toivon ja rakkauden majakoita. Tämä ei tarkoita, että elämä olisi aina helppoa tai että emme kokisi vaikeuksia. Pikemminkin se tarkoittaa, että vaikeuksien keskellä valitsemme valon ja luottamuksen tien. Näin tehdessämme voimme olla esimerkkinä muille ja tuoda Jumalan valtakunnan todellisuutta heidän elämäänsä.

Pirjo Honkanen
Mukana matkallasi
Karas-Sana, 2024