13. JOULUKUUTA

Me emme ole niitä, jotka luopuvat ja joutuvat tuhoon, vaan niitä, jotka uskovat ja pelastavat sielunsa. Hepr. 10:39

”Millainen usko riittää?” mietin usein. Seuraavassa luvussa Heprealaiskirjeen kirjoittaja muistuttaa, että ilman uskoa kukaan ei ole Jumalan mielen mukainen.

Kuka mittaa uskon määrän? Riittääkö se, kehen uskon, eli Jeesukseen?

Julkisen toimintansa aikana Jeesus paransi ihmisiä, antoi syntisille anteeksi, teki loputtomasti tunnustekoja, sääli ihmisjoukkoja, jotka hakeutuivat hänen lähelleen. Ei hän aina tiukannut tulijoiden uskoa eikä sen määrää. Joskus hän vaan kysyi: ”Tahdotko tulla terveeksi?” ja paransi.

Eräs isä pyysi Jeesukselta apua poikansa sairauteen: ”’Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!’ ’Jos voit? Kaikki on mahdollista sille joka uskoo’, Jeesus vastasi. Silloin pojan isä heti huusi: ’Minä uskon! Auta minua epäuskossani!’” (Mark. 9:22–24.) Jeesus auttoi, ja poika parani.

Taizé-liikkeen perustaja veli Roger sanoi: ”Epäily on usein olemassa rinnakkain uskon kanssa. Kuka voisi olla tuntematta uskonsa rajallisuutta? Jopa aivan vähäinen usko on tarpeeksi voidaksemme kulkea eteenpäin.”

”Usko on pään tietoa, sydämen luottamusta, tahdon suostumusta. Se on Kristuksen sanojen ja tekojen tuntemista evankeliumien kertomusten kautta. Se on Kristukseen turvautumista ilossa, ahdistuksissa, iltarukouksessa. Se on tahtoa seurata Kristuksen tahtoa, taistella omaa syntiä vastaan ja tehdä hyvää toisille.” (Piispa Jari Jolkkonen.)

Aulikki Happonen
Mukana matkallasi
Karas-Sana, 2024

12. JOULUKUUTA

Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: ”Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne! Kosto lähestyy, tilinteon hetki. Jumala itse tulee ja pelastaa teidät.” Jes. 35:3–4

Nämä Jesajan kirjan jakeet liittyvät kansan pelastamiseen pakkosiirtolaisuudesta ja korostavat yhteisöllisyyttä. ”Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet” on kehotus tukea ja rohkaista toisia. Se osoittaa, että yhteisön jäsenillä on velvollisuus auttaa ja vahvistaa niitä, jotka ovat uupuneita tai heikkoja. ”Olkaa lujat, älkää pelätkö” on kehotus luottaa Jumalaan, vaikka olosuhteet olisivat vaikeat.

Jakeet kertovat myös Jumalan kostosta ja tilinteon hetkestä, mikä viittaa Jumalan oikeudenmukaisuuteen ja väärintekijöiden saattamiseen tilille. Vääryyttä kärsineillä on toivoa siitä, että oikeus toteutuu.

Jesajan kirja puhuu usein tulevasta pelastuksesta, Messiaan saapumisesta. Päivän kohta voidaan nähdä myös ennustuksena Kristuksesta, jonka myötä tulee pelastus ja oikeudenmukaisuus.

Ilkka Enkenberg
Mukana matkallasi
Karas-Sana, 2024

11. JOULUKUUTA

Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa. Luuk. 12:35–36

”Valvokaa!” on kehotus, jonka ympärille valitettavasti on pesiytynyt pelko: ”Jos en valvo, minun käy huonosti.” Muistan, miten kauhealta tuntui herätyksen kokeneena nuorena ajatella Jeesuksen toista tulemista. Entä jos sillä hetkellä ajattelen jotain sopimatonta tai päästän pikku valheen? Uskonnolla pelottelun historia on ikivanha. Se on johtanut ihmiset loputtomaan itsetarkkailuun ja ahdistukseen.

Evankeliumi on tieto siitä, että Kristus vapautti meidät vapauteen ja ettei rakkaudessa ole pelkoa. Valvominen on Jumalan läsnäolon kokemusta, tietoisuutta siitä, että elämässäni ei ole yhtäkään hetkeä, jolloin olisin Jumalan rakkauden ulkopuolella. Se on sisäistä näkemistä, hiljaista rukousta, havahtumista sille, mikä on tärkeintä.

Viisas opettaja Thomas Merton puhui kontemplatiivisesta elämästä. Sanan jälkiosan juurena on sana temppeli. Katson ulkoapäin kirkon ikkunamaalauksia ja näen vain harmaata. Kun astun sisään, näen valon säteilevän ikkunoiden läpi ja maalaukset upeassa loistossaan.

Voin katsella elämää ja uskoa ulkoapäin ja näen vain epämääräisiä, sumeita hahmoja. Tai voin katsella todellisuutta sisältäpäin, astua uskon, rakkauden ja Hengen maailmaan. Ihmisenä olen sama temppelin ulko- ja sisäpuolella, mutta sisäpuolelta näen selkeämmin.

Hengen maailma on haltioitumista, ei pelkoa.

Tapio Aaltonen
Mukana matkallasi
Karas-Sana, 2024

10. JOULUKUUTA

Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: ”Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne! Kosto lähestyy, tilinteon hetki. Jumala itse tulee ja pelastaa teidät.” Jes. 35:3–4

Keskityn nyt pelkästään Jesajan kirjan kohdan viimeiseen lauseeseen. Syyskuussa 2024 tuli kuluneeksi kolmekymmentä vuotta Estonian uppoamisesta Itämereen. Se oli traaginen tapahtuma, joka puhutteli suomalaisia. Laivalla oli 989 ihmistä, joista 852 sai surmansa. Estonian haaksirikko oli tuhoisampi kuin Titanicin: siinä kuolinprosentti oli 86, kun taas Titanicin kuolinprosentti oli 68. Se vetää hiljaiseksi. Itämerestä tuli monen hauta.

On kerrottu, että aikaa oli vähän ja joutui kiipeämään ylöspäin. Jossain kohtaa oli käsi, johon tarttua. Se veti ylös kannelle, josta pääsi pelastusveneisiin. Sitten oli vielä edessä jäätävä ja tuulinen odotus, ennen kuin helikopterit saapuivat hakemaan turvaan sairaalaan.

Jos ajattelemme asiaa niin, että jokainen, joka ei usko Jeesukseen Pelastajanaan, hukkuu lopulta kadotukseen, tajuamme entistä tärkeämmäksi sen, että voimme olla antamassa ihmisille pelastusliivejä. Nimittäin yksikään, joka häneen uskoo, ei huku milloinkaan. Kun Jeesus saa olla pelastuslaivan kapteeni, niin sinä et maailman myrskyissä uppoa.

Juha Yli-Jaakkola
Mukana matkallasi
Karas-Sana, 2024