8. LOKAKUUTA

Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi. • 1. Moos. 15:6

Minulle päivän jae puhuu Herramme uskollisuudesta ja luotettavuudesta. Meitä koetellaan ja laitetaan hankaliin tilanteisiin. Joudumme odottamaan. Abram (myöh. Abraham) uskoi Jumalaan ja hänen lupaukseensa.

Abrahamin ja Saaran tilanne näytti toivottomalta. He olivat vanhoja, ja Saara oli hedelmätön, mutta Abraham uskoi lupaukseen, että hänen jälkeläisensä täyttäisivät maan. Herra antoi heille poikalapsen. Tämä on esimerkki luottamuksesta.

On tietenkin helppo kirjoittaa, että ”luota Herraan”. Ainakin minun on vaikeaa luottaa. Kuitenkin Raamatussa ja ympärillämme olevilla ihmisillä on monia kertomuksia siitä, että Herramme on uskollinen ja pitää kiinni lupauksestaan.
Toinen tärkeä asia päivän jakeessa on se, että tulemme vanhurskaiksi eli Jumalalle kelpaaviksi uskon kautta, emme tekojemme. Tämä ajatus löytyy erityisesti Roomalaiskirjeestä (Room. 4:3) ja Galatalaiskirjeestä (Gal. 3:6), joissa Paavali korostaa, että ihmisen tekee vanhurskaaksi Jumalan edessä usko Kristukseen, eivät omat teot.

Päivän jae kutsuu meitä pohtimaan oman uskomme merkitystä ja luottamustamme Jumalaan. Se korostaa, että usko Jumalaan ja hänen lupauksiinsa on Jumalan hyväksynnän perusta. Tämä lohduttaa ja rohkaisee: pelastuksemme ei edellytä meiltä saavutuksia eikä täydellisyyttä, vaan vilpitöntä uskoa Jumalaan.

Terhi Rajala
Mukana matkallasi
Karas-Sana, 2024

7. LOKAKUUTA

Mutta sinä, Herra, hallitset ikuisesti, sinun nimesi kaikuu polvesta polveen. • Ps. 102:13

Sana mutta tässä jakeessa ennakoi vastausta siihen totuuteen, että meidän päivämme ovat kuin nopeasti katoava varjo. Ruohon lailla mekin lakastumme suhteellisesti ajatellen kovin pian.

Psalminkirjoittaja on ahtaalla oleva, nääntynyt ihminen, jonka on pysäyttänyt terveyden heikkeneminen ja jota on koskettanut voimakkaasti elämän katoavaisuuden tiedostaminen. Ruohoa käytetään katoavaisuuden vertauskuvana sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa ja varsinkin psalmeissa paljon.

Hautajaisissa ovat usein esillä psalmin jakeet: ”Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne. Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.” (Ps. 103:15–17.)

Viitatessaan samaan vertauskuvaan eli ruohon kuivumiseen ja kedon kauniin kukan lakastumiseen Pietari korostaa vastakohtana Herran sanan pysymistä iäti (1. Piet. 1:23–25). Näin edellä olevien jakeiden valossa on noussut esiin kolme tekijää, jotka ovat ikuisesti pysyviä: itse Herra, hänen sanansa ja hänen armonsa. Siksi näännyksissä oleva, oman katoavaisuutensa tiedostava ihminen saa turvautua vähäiseksikin kokemassaan uskossa Jeesuksen lupaukseen: ”Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!” (Matt. 6:30.)

Hannu Päivänsalo
Mukana matkallasi
Karas-Sana, 2024