Oletko nuorekas, nuorehko, vähän varttuneempi nuori aikuinen? Tuntuuko sinusta ettet ole löytänyt omaa paikkaasi seurakunnassa? Ei hätää, olet tullut kotiin! Hehku+ on noin 30-45 -vuotiaiden hengellinen yhteisö. Yhteisömme on yhteiskristillinen ja näkymme on, että jokainen vähän varttuneempi nuori aikuinen voisi kokea sen omakseen.
Osa Hehku plussan toiminnasta on yhteistä Hehku Jyväskylän eli opiskelijoiden ja nuorten aikuisten kanssa. Yhteisömme toiminnan mahdollistaa Kansan Raamattuseura, joka on luterilaisen kirkon piirissä toimiva valtakunnallinen evankelioimisjärjestö. Olet lämpimästi tervetullut mukaan toimintaamme!
Järjestämme paljon erilaisia iltoja ja tapahtumia. Tule mukaan toimintaamme!
Hehkun opiskelijatoiminta ei olisi mahdollista ilman vapaaehtoisia lahjoittajia. Lähde sinäkin tekemään hyvää ja liity Jyväskylän opiskelijatyön lähettäjäksi!
Kokoonnumme Jyväskylässä kulttuuritila Omenapuussa. Omenapuun suojiin kaikki ovat tervetulleita! Osoitteemme on Vapaudenkatu 24.
KESÄRAAMISAIKAA
Hehkun kesäraamikset pyörivät joka tiistai kesäkuun aikana. Kesäraamikset kokoontuvat usein ulkona, eli kannattaa liittyä mukaan kesäraamisten omaan Whatsapp-ryhmään, jotta pysyy kärryillä, missä mennään. Laitahan viestiä, niin lisätään sinutkin ryhmään mukaan. ☀️❤
#hehku #hehkuplus #kesä #kesäraamis #krs #kräsä #kansanraamattuseura #opiskelijat #kristitytopiskelijat #opiskelijanjyväskylä #opiskelijaelämää #nuoretaikuiset #juuretjeesuksessa #ystävyyttäyhdessä #tehtävämaailmassa #yhteys #usko #rukous #jeesus #raamattu

KESÄ 🍉🍓🍇
Tänään vietimme kesän ekaa kesäraamista Mattilanniemen uimarannalla. Ensi viikolla kesäraamis jälkeen tiistaina klo 18. Ihania hellepäiviä juuri sinulle! ☀️
#hehku #hehkujkl #hehkuplus #kesä #kesäraamis #krs #kräsä #kansanraamattuseura #opiskelijat #kristitytopiskelijat #opiskelijanjyväskylä #nuoretaikuiset #juuretjeesuksessa #ystävyyttäyhdessä #tehtävämaailmassa #yhteys #rukous #usko #raamattu

JUHLAA JA BINGOA
Tiistaina vietetään Omenapuulla kevätjuhlaa, ja sen kunniaksi pidetään tämän bingokauden päätösbingo! Tule kisaamaan siitä, mitä kaikkea olet ehtinyt tehdä kevään aikana ja voit voittaa itsellesi selviytymispakkauksen, jonka avulla kesästä tulisi edes kutakuinkin siedettävä. 😎☀️🍧 Pidetään myös nyyttärit, eli tuo juhlapöytään jotain hyvää syötävää. 🍩🍿 Tervetuloa mukaan! ❤️
#hehku #hehkujkl #hehkuplus #krs #kräsä #kansanraamattuseura #opiskelijat #kristitytopiskelijat #opiskelijanjyväskylä #opiskelijaelämää #nuoretaikuiset #juuretjeesuksessa #ystävyyttäyhdessä #tehtävämaailmassa #kevätjuhlat #kevätbingo #bingo #kevät #kesätulee #nyyttärit

MIHIN OLET MENOSSA?
Toivottavasti olet tulossa Kaikkien aikojen opiskelijakokoontumiseen Vivamoon 24.-26.5! Siellä sinulla on mahdollisuus tulla kokemaan uudestaan opiskelijatapahtumien tunnelma ja pohtia, mihin matkasi oikein onkaan jatkumassa. Ilmoittautuminen päättyy tämän viikon perjantaina. Lisätietoa ja ilmoittautumiset löydät sivulta opiskelijat.fi/opiskelijakokoontuminen. Olet lämpimästi tervetullut mukaan! ❤️
@vivamo_lohja #hehku #hehkujkl #hehkutu #hehkuhki #krs #kräsä #kansanraamattuseura #opiskelijat #kristitytopiskelijat #entisetopiskelijat #opiskelijaelämää #juuretjeesuksessa #ystävyyttäyhdessä #tehtävämaailmassa #usko #jeesus #yhteys #rukous

VIRTAA VAILLA?
Latausta saat lauantaina Omenapuulla klo 18 alkaen hyvän seuran, lautapelien ja iltapalan muodossa. Illassa on myös aina iltahartaus. Illat ovat kaikille avoimia, tervetuloa mukaan! ❤️
#hehku #hehkujkl #hehkuplus #hehkulaturi #laturi #lauantai #lauantaiilta #krs #kräsä #kansanraamattuseura #opiskelijat #kristitytopiskelijat #opiskelijaelämää #opiskelijanjyväskylä #nuoretaikuiset #juuretjeesuksessa #ystävyyttäyhdessä #tehtävämaailmassa #yhteys #rukous #jeesus #usko #lautapelit

KESÄ TULEE
Tervetuloa tiistai-iltana suunnittelemaan yhdessä Hehkun kesää! 😎☀️ Mitä kaikkea Omenapuulla (ja toivottavasti hyvällä kelillä luonnon helmassa) oikein tehdäänkään yhdessä? 💚🍃 Kesähelteitä odotellessa järjestetään myös Ihmepäivästäkin supersuosittu jätskibuffa - tuo siis mukaan lempijätskiäsi- ja täytteitäsi. 🍡🍧🍨🍦
#hehku #hehkujkl #hehkuplus #kesä #kesätulee #krs #kräsä #kansanraamattuseura #opiskelijat #kristitytopiskelijat #nuoretaikuiset #juuretjeesuksessa #ystävyyttäyhdessä #tehtävämaailmassa #jäätelö #jätski

OMENAPUUN WAPPU
Tänään on kevätkeli hellinnyt meitä täällä Jyväskylässä ja Omenapuu on ollut täynnä vapun juhlijoita. Oikein ihanaa, siunattua ja lämmintä toukokuun alkua sinulle! 🎈☀️❤
#hehku #hehkujkl #hehkuplus #krs #kräsä #kansanraamattuseura #opiskelijat #kristitytopiskelijat #opiskelijaelämää #nuoretaikuiset #juuretjeesuksessa #ystävyyttäyhdessä #tehtävämaailmassa #yhteys #rukous #jeesus #siunaus #vappu #kevät

VAPPUPÄIVÄN TEEBRUNSSI
Huomenna vappuaattona ei ole Hehku-iltaa. Kokoonnumme vappupäivänä klo 11 alkaen Omenapuulle vapunpäivän teebrunssille. 🍵 Pöytä katetaan nyyttäriperiaatteella, joten tuo ihmeessä mukanasi myös erilaisia teelajikkeita ja oma teepannusi, jos teenjuonti innostaa. 🍩 Pukeutuminen vapun kunniaksi on myös sallittua - oletko tulossa Hassun Hatuntekijän teekutsuille vai englantilaisille teekutsuille Jane Austen-hengessä, sen saat päättää itse. 🎩👑
Klo 13 kirkkopuistosta lähtee myös vapun Jeesus-marssi ja se päättyy klo 14 alkavaan yhteiskristilliseen rukous- ja kiitoshetkeen kaupunginkirkossa. Voit lähteä kesken brunssia marssiin tai jäädä Omenapuulle, mikä itsestä mukavimmalta tuntuu. ❤️ Tervetuloa mukaan ja mukavaa ja siunattua vappua kaikille! 🥳
#hehku #hehkujkl #hehkuplus #krs #kräsä #kansanraamattuseura #opiskelijat #kristitytopiskelijat #opiskelijanjyväskylä #opiskelijaelämää #nuoretaikuiset #juuretjeesuksessa #ystävyyttäyhdessä #tehtävämaailmassa #vappu #vappubrunssi #teebrunssi #jeesusmarssi

OLET MIELESSÄ
Kristillisen toipumistyön Krito-ryhmä on alkamassa nyt toukokuun aikana täällä Jyväskylässä. Jos sinua kiinnostaisi ryhmään tuleminen, olethan yhteydessä minuun yksityisviestillä mahdollisimman pikaisesti.
#krito #kristillinentoipumisryhmä #hehku #hehkujkl #krs #kräsä #kansanraamattuseura #opiskelijat #nuoretaikuiset #juuretjeesuksessa #ystävyyttäyhdessä #tehtävämaailmassa #oletmielessä #oletjumalanmielessä

KAIKKIEN AIKOJEN OPISKELIJAKOKOONTUMINEN
Oletko ollut joskus mukana Kräsän opiskelijatoiminnassa? Nyt sinulla on mahdollisuus tulla kokemaan uudestaan opiskelijatapahtumien tunnelma, kun Vivamossa järjestetään kaikkien aikojen opiskelijakokoontuminen 24.-26.5. Lisätietoa ja ilmoittautumiset löydät sivulta opiskelijat.fi/opiskelijakokoontuminen. Olet lämpimästi tervetullut mukaan!
@vivamo_lohja #hehku #hehkujkl #hehkutu #hehkuhki #krs #kräsä #kansanraamattuseura #opiskelijat #kristitytopiskelijat #entisetopiskelijat #opiskelijaelämää #juuretjeesuksessa #ystävyyttäyhdessä #tehtävämaailmassa #usko #jeesus #yhteys #rukous
KAIKKIEN AIKOJEN OPISKELIJAKOKOONTUMINEN
Oletko ollut joskus mukana Kräsän opiskelijatoiminnassa? Nyt sinulla on mahdollisuus tulla kokemaan uudestaan opiskelijatapahtumien tunnelma, kun Vivamossa järjestetään kaikkien aikojen opiskelijakokoontuminen 24.-26.5. Lisätietoa ja ilmoittautumiset löydät sivulta opiskelijat.fi/opiskelijakokoontuminen. Olet lämpimästi tervetullut mukaan!
@vivamo_lohja #hehku #hehkujkl #hehkutu #hehkuhki #krs #kräsä #kansanraamattuseura #opiskelijat #kristitytopiskelijat #entisetopiskelijat #opiskelijaelämää #juuretjeesuksessa #ystävyyttäyhdessä #tehtävämaailmassa #usko #jeesus #yhteys #rukous
PSALMEISTA PARHAAT
Tänään Hehku-illassa jaettiin itselle tärkeitä psalmeja, luettiin niistä eri käännöksiä (kuten uusinta 2024-käännöstä) ja askarreltiin omat psalmitaulut. Mikä on sinulle kaikkein rakkain psalmi ja millä käännöksellä? 💙
#hehku #hehkujkl #krs #kräsä #kansanraamattuseura #opiskelijat #kristitytopiskelijat #opiskelijaelämää #opiskelijanjyväskylä #nuoretaikuiset #juuretjeesuksessa #ystävyyttäyhdessä #tehtävämaailmassa #usko #rukous #yhteys #jeesus #psalmit #raamattu

USKON ERÄMAAKAUDET
Miksi uskossa eläminen tuntuu välillä pelkältä rämpimiseltä erämaassa? Miksei metsä vastaakaan takaisin, kun sinne huutaa? Eikö kukaan muu kristitty koskaan kyseenalaista omaa uskoaan ja luottamusta Jumalaan? Muun muassa näitä asioita tulee kanssamme pohtimaan Sauli Puukari seuraavaan Turvapaikka-iltaan. Olet lämpimästi tervetullut mukaan! 💚
#turvapaikka #turvapaikkailta #krito #kristillinentoipumistyö #hehku #hehkujkl #krs #kräsä #kansanraamattuseura #opiskelijat #nuoretaikuiset #juuretjeesuksessa #ystävyyttäyhdessä #tehtävämaailmassa #usko #erämaa